maanantai 28. marraskuuta 2011

Jatkuvaa piiskausta

Erilaisten kokeilujen jälkeen Kreivitär ja renki tulivat siihen tulokseen, että piiskaiksen jälkiä ja tuntemuksia ajatellen pitkä ratsupiiska on paras väline. Piiskan on oltava riittävän pitkä (meillä 90 senttinen), jäykkä ja ilman mitään pääläpyskää. Piiskassamme oli sellainen haarautuva siimapääte, jonka otimme pois, ja nyt väline on vain jäykästi taipuva vitsa. Sillä ei voi lyödä kovin lujaa, iho ei kestä kuin kymmenisen kovaa iskua, mutta kevyellä ranneliikkeellä siihen tulee pituuden ansiosta ihan tarpeeksi iskuvoimaa. Eilisessä sessiossa Kreivitär antoi rengille varmaan 100-200 iskua. Kumpikaan ei jaksanut laskea, koska Kreivitär keskittyi siihen että iskut osuisivat mahdollisemmin pienelle alueelle, ja renki ei voinut muuta kuin nauttia ja voihkia. Tuloksena oli täydellinen autuus, sellainen tunne, että tätä voisi jatkaa loputtomiin. Piiskaus kesti tunnin verran, mutta sen jälkitunne kesti yön yli. Oli ihanaa liikkua kotona ja ulkona tuntien koko ajan kuumotusta pakaroissa. Se oli kuin jatkuva hyväily, aivan kuin Kreivitär olisi ollut koko ajan kanssani. Joka kerta kun istuuduin, muistin ja tunsin kaiken aivan tuoreena. Illalla ennen nukkumaan menoa renki sai vielä 50 iskua, jotka tuntuivat melkein sietämättömän nautinnolliselta hyväilyltä, varsinkin kun jokaisen kymmenen iskun jälkeen Kreivittären armollinen viileä käsi silitti hellästi pakaroita.

Yöllä pakarat olivat sen verran kuumia, että Kreivitär lämmitteli niitä vasten kylmiä jalkojaan. Aamulla renki sitten pyysi uutta satsia ettei ihana tunne haihtuisi. Kreivitär antoikin auliisti vielä 60 iskua entisten päälle, ja ne tuntuivat jo paljon kivuliaammilta. Silti tunne on nyt taas sama kuin eilen ja toivottavasti jatkuu iltaan saakka. Rengistä on tätä menoa tulossa oikea piiskaholisti, kun edellisen löylytyksen synnyttämän poltteen laannuttua tekee mieli uutta annosta. Tämä on paljon nautinnollisempaa kuin yksi rankka kipurajoja hipova (tai jopa ylittävä) piiskaus kerran viikossa. Suosittelen!

1 kommentti:

Hanna Hantula kirjoitti...

Olisitteko kiinnostuneita kertomaan suhteestanne tv-jutussa? Olen tekemässä Ajankohtaiseen kakkoseen juttua valtavirrasta poikkeavista (tai ainakin vaietuista) seksimieltymyksistä. Jutussa olisi tarkoitus esitellä erilaisia seksisuhteita, ja punaisena lankana on vallankäyttö. Tarkoituksena ei ole kauhistella "outoja" haluja, vaan pohtia yhdessä sitä, miksi ihmisten seksuaalinen kiinnostus kohdistuu niin laajalti eri asioihin ja mistä erilaiset halut kumpuavat. Jos kiinnostuitte, ottakaa yhteyttä niin voidaan puhua asiasta lisää: 040 580 2968 / hanna.hantula@yle.fi