sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Tyyliä etsimässä

Me ollaan ilmeisesti huonoja pervoja, kun ei tässäkään asiassa mahduta muotteihin. Samaa on Dramaqueenitiskin valittanut.
Alan ihmisillä näyttää olevan kaikenlaisia kontakteja ja kokemuksia nykyisenkin suhteen ulkopuolella. Meillä on ongelmana se, että olemme kumpikin ensimmäistä kertaa oikeassa bdsm-suhteessa. Kaikki jutut pitää oppia kantapään kautta, eikä se koske ainoastaan teknologiaa vaan myös ideologiaa. Se että ostamme vääränlaisia köysiä tai piiskaamisen tekniikkaa joutuu hamuilemaan, on pieni juttu sen rinnalla, kun joutuu miettimään alistumisen filosofiaa ja sen soveltamista arkielämään. Juuri käyttäytymismallien haparointi tuntuu vaikeimmalta.
Toisaalta mikään yhteisöllisyys ei kovin paljon kiinnosta. Jostain syystä kuitenkin tekee mieli kirjoittaa tätä blogia, jakaa kuvia. Ilmeisesti tarvitsemme tätä jonkinlaisena työkaluna epämääräisten halujemme tiedostamiseen. Mutta saattaa olla, että taka-alalla piilee ajatus: jospa tämä meidän kirjoittelu auttaa jotakuta samanhenkistä ihmistä pääsemään omista estoista ja lukoista, ja silloinhan meitä on hieman enemmän!
Alkuun olimme hirveän innostuneita ja menimme kaikenlaisille yhteisösivustoille, mutta se väki, joka siellä tuli vastaan, ei paljon motivoinut. Syynä on varmaan se, että meidän suhteemme perustana on rakkaus, ei harrastus. Emme kumpikaan voi kuvitella, että tekisimme jotain tällaista jonkun vieraan ihmisen kanssa.
Tämä blogi on ainoa kontaktimme maailmaan bdsm-ominaisuudessa. Yksinäiseltähän se tuntuu, mutta ne harvat blogit, joita seuraamme, antavat kuitenkin jonkinlaista lohtua: on maailmassa muitakin samalla tai lähes samalla tavalla tuntevia ja ajattelevia. Tuskin me muuta kaipaammekaan. Mutta joistakin bloggaajista on tullut kuin läheisiä ihmisiä, ja tuntuu joskus surulliselta ettemme koskaan tapaa heitä. Sängyssä saatamme joskus jopa fantasioida jostakin bloggarista: kunpa (tai pikemminkin jospa) hän olisi nyt täällä kanssamme.
Iloitsemme kuin lapset, kun huomaamme, että meitä joskus luetaan. Usein Renki huutaa Kreivittärelle keittiöön: ”Hei, tule katsomaan, H. on laittanut meille kommentin! D. on kirjoittanut uuden postauksen juuri siitä mistä eilen puhuttiin!”
Kirjoittamisen idea tuntuu jotenkin karkaavan, ja seuraavaksi onkin vuorossa blogin uudistaminen, joka tarkoittaa varmaan aihepiirin laajentamista, uutta ilmettä ja ilmeisesti uutta nimeä. Haluamme myös kysyä lukijoilta, haluavatko he nähdä tässä ronskimpiakin kuvia? niitä kyllä olisi, mutta jostain syystä emme vain ole kehdanneet julkaista kuvia, joissa näkyy esim. sukupuolielimet.
Voiko kukaan neuvoa miten voi muuttaa blogin nimeä niin, että se löytyisi samalta paikalta ja säilyisi lukijoiden suosikkilistoilla? Blogi jää siis remonttipaussille, nähdään toivottavasti pian uudistuneessa budoaarissa!

perjantai 19. helmikuuta 2010

Klassikot seksin asialla

Ostin äskettäin kirja-alesta Otavan kustantaman Erotica-opuksen, jossa käydään läpi eroottisen (pornografisen) kirjallisuuden historiaa antiikista nykypäivään. Tieto avartaa, tuntemattomiakin nimiä tuli runsaasti esille, paljon myös sellaista, minkä haluaisin ehdottomasti lukea.
Sitä paitsi jotenkin lohdutti se tieto, että koska pornoa on tehty niin kirjallisuudessa kuin kuvataiteessakin tuhansia vuosia, se ei voi olla vääränlainen taidesuuntaus.
Hauskinta oli kuitenkin huomata, miten monet ihan kunniallisina klassikkoina pidetyt kirjailijat kirjoittivat kuolemattomien mestariteostensa lomassa silkkaa pornoa, enkä usko että ainoastaan palkkion toivossa. Ainoa täysipäiväinen pornografi, joka on saanut vakavan kirjailijan tunnustuksen, on tietenkin Henry Miller.
Uskoakseni suuret kirjailijat kirjoittivat pornoa muiden töittensä lomassa joko rakastuneina tai suuressa puutteessa, siis niissä tiloissa joissa ihminen ei pysty ajattelemaan muuta kuin seksiä. Se onkin ihan luonnollista: jos seksi vie kaikki ajatukset, kannattaa hyödyntää sitä myös luovassa työssä.
Sellaisia olivat vain muutamia mainitakseni Suomen kansa vanhoissa runoissaan, Apollinaire, Balzac, Linnankoski, Alberto Moravia, Oscar Wilde ja muut tunnetut nimet. Mutta kaiken huippu oli sittenkin itävaltalainen Felix Salten, jonka lastenkirja Bambi tunnetaan maailmanlaajuisesti Disneyn piirretyn ansiosta. Lieneekö siinä jotain salaista ironiaa, että Salten antoi kauriinvasalle sellaisen nimen?

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Uusi hullutus vaiko paluu järkeen?


Sofi Oksasen tämänpäiväisessä kolumnissa kerrottiin uudesta muoti-ilmiöstä, burleskista. Nelosen äskeisen burleski-dokumentin perusteella voi todeta, että ilmiö on kerrassaan mahtava. Pakko päästä katsomaan livenä! (Vielä mahtavampaa olisi tietenkin osallistua.)
Oksasen jutusta sain mm. tietää, että

Like julkaisi äskettäin Michelle Baldwinin
kirjan Burleskin paluu, jossa esitetään toivomus siitä, että myönteisempi
suhtautuminen erilaisiin vartalotyyppeihin leviäisi burleskilavoilta mediaan.
Laji tarjoaa mahdollisuuden muuttaa rajoja ja vaikuttaa siihen, mitä lavalla
nähdään ja halutaan nähdä.
Erilaisten vartaloiden hyväksyminen tuntuu nykyaikana melkein vallankumoukselliselta idealta. Ehkä eri vartaloiden myötä suuri yleisö oppii hyväksymään myös erilaisia ja eroavia seksuaalisia koodeja ja tottumuksia. Se mikä voi olla hauskaa, ei enää voi olla inhottavaa. Vai voiko?