Robbarin ihanuuksia

Lyijyiset uistinpainot, jotka Renki bongasi Robbarista, ovat hyvin käytännöllisiä ja toimivia. Niitä voi ripustella mihin vain ikinä haluaa ja painoa voi säädellä mielensä mukaan. Yksi tuollainen päärynä painaa 40 grammaa ja oikealla nipistimellä venyttää kohdetta ihan mukavasti. Kun nänni (tai vaikka häpyhuuli) tottuu, painoa voi lisätä. Paras tulos saavutetaan kuitenkin toiminnassa: esim. yhdynnässä painot heiluvat ja nykivät paikkoja erittäin nauitinnollisesti. Herkemmille paikoille suosittelisin muovisiä nipistimiä, mutta kokeneemmat (ja paksunahkaisemmat) voivat käyttää metallisia terävähampaisia, jotka iskeytyvät syvälle ja kipeästi jopa ilman painoja.

Kreivitär suosii kuitenkin toista menetelmää, josta sitten seuraavassa postauksessa.

Naruilla elämään?

Yritin saada Kreivitärtäni kirjoittamaan, mutta ei se onnistunut. Luulin että sidotun on luontevampaa kertoa tuntemuksista, vaan nyt joudun kertomaan sitojan näkökulmasta.
Sessio oli aika pitkä, kokemusta puuttuu ja kaikki on uutta (onneksi?). Tuohon vaatimattomaan korsettiin meni 60 metriä narua ja noin tunti aikaa. Tunnustan, että teki mieli kiristää naruja oikein miehen voimalla, mutta ainakin rintojen kohdalla oli pakko kuunnella Kreivitärtä. Sidonta onnistui ainakin siinä mielessä, että Kreivitär viihtyi naruissa parikin tuntia ja pystyi harrastamaan seksiä useamman orgasmin verran.
Olemmekin pikkuhiljaa tulleet siihen tuloksen, ettei alistaminen ja alistuminen ole meille tärkeää vaan kivun tuoma nautinto. Tänään puhuttiin pitkään siitä, onko kivulla joitakin järjellisiä rajoja eli mihin voi mennä, mitä pitäisi kavahtaa. Ostin eilen Robbarista sellaisia uistinpainoja, joita voi ripustaa nipistimillä nänneihin. Tuntuu mielettömän hyvältä, ja kun unohduin parittelemaan painot nänneissä, en huomannutkaan että pidin niitä ehkä liian kauan. Pois ottaessa sattui niin pahoin, että luulin jo tehneeni itselleni jonkinlaista väkivaltaa. Tunnin päästä kuitenkin nännit alkoivat kerrassaan huutaa lisää nipistimiä ja painoja.
Kävimme katsomassa Dramaqueenitisin linkittämiä sivuja, ja kysymys kasvoi vieläkin suuremmaksi: onko rajoja? Mitä me haluamme? Miksi mikään ei riitä? Mattopiiska ja ratsupiiska tuntuvat jo lasten leluilta, oikeat tavarat löytyvät vain rautakaupasta. Lisää kipua! Miksi? Onko niin että kun oikeassa elämässä on niin vähän kärsimystä, niin sitä on pakko hankkia leikeissä?
Olemme köyhiä, mutta emme näe nälkää. Terroristit eivät uhkaa meitä eikä meidän lapsiamme. Kraanasta tulee puhdasta juomakelpoista vettä. Sähköt pelaavat ja tietokone surisee. Lähikaupasta saa olutta ja makkaraa, citymarketista viikon ruuat. Auto on vanha ja ruosteinen, mutta se liikkuu ja toimittaa tehtävänsä. Asunnossa on lämmin ja sänky on leveä ja pehmeä.
Harrastavatko Sudanin Daifurin asukkaat sadomasokismia?

Putkimiehen rooli BDSM:ssä

Uusi asuinpaikka asettaa vakavia rajoituksia sessioinnille: asunnossa ei ole alapesusuihkua, minkä takia varsinkin fistaus on vaikeaa. Putkimiestä on yritetty saada asuntoon jo kaksi viikkoa, mutta vieläkään se ei onnistu. Tänään päätin etten enää samasta firmasta kysele, kun olivat jo kolme kertaa luvanneet.
Eilen Renki joutuikin pujahtamaan kirjaston naistenvessaan valmistellakseen Kreivittärelle työmaan. Sen jälkeen tuli tosi kiire kotiin. Kreivitär oli jo valmiina ja odotti kärsimättömänä. Muu sujuikin tuttuun tapaan: kädet ja jalat rautoihin (meillä on upea uusi metallisänky, jonka päätyihin on helppo kiinnittää kahleita), kunnon lämmittely hapsu- ja ratsupiiskalla ja ei muuta kun pylly pystyyn.
Ai että se teki hyvää! Joka kerralla Kreivittären nyrkki uppoaa aina vain syvemmälle, ja rengin nautinto kasvaa. Olemmekin miettineet, että fistaussessioissa roolit saisivat olla toisin päin: nyrkkipanon ottava osapuoli voisi olla se joka dominoi, käskee subia nuolemaan ja hyväilemään peräaukkoaan ja sitten venyttämään sitä Domin ohjeiden mukaisesti. Eilen meni kuitenkin vanhan kaavan mukaan, eli Kreivitär käski pyllistää ja rankaisi jokaisesta väärästä liikkeestä. Siinä on etunsa, koska piiskan isku vie huomion toisaalle ja nyrkki saa työntyä sillä aikaa muutaman sentin syvemmälle. Käsittelyn jälkeen ihana tunne takapuolessa säilyy pitkään, oikeastaan seuraavaan päivään saakka.
PS. Kuvassa näkyy kuitenkin vain ratsupiiskan jäkiä Rengin reidessä, koska olemme päättäneet ettei jalkovälin kuvia tässä blogissa julkaista. Niiden jakaminen tuntuu kuitenkin niin kiihottavalta, että harkitsemme kuvien julkaisemista muualla ;)

Värttinä: Nahkaruoska

Tämä on tavallaan kommentti Draamakuningattaren postaukseen.

Oikeat välineet oikeasta paikasta

Vihdoinkin oikea ratsupiiska!

Kyseinen väline löytyi Robbarin lemmikkiosastolta, ja onhan se ihan oikein: juuri lemmikkeihin tätä nyt käytetään! Ostoksen hinta oli 6,90. Mitähän samanlainen (tai siis ehdottomasti huonolaatuisempi) olisi maksanut seksikaupassa? Robbari on yleensäkin oikea aarreaitta bdsm:ta haarastaville. Sieltä löytyy köyttä ja rautaa vaikka mihin makuun. Hyllyjä katsellessa tulee mieleen mitä kummallisempia ideoita, varsinkin kun taustalla pyörii radiomainos, jossa kysytään, haluatko subin. Kassalla oli varmaan hieman miettimistä, kun kärryjämme katseli: iso teräskattila ja kaksi pulloa etikkaa (sienisato on runsas), sadetakki, parikymmentä metriä köyttä ja ratsupiiska.
Pikaisesti kokeilimme uutta leluamme, ja voin sanoa suoralta kädeltä, että se on taivaallisen hyvä! Isku on tarkka ja napakka, varrenkin voi halutessa liittää mukaan, jolloin tunne ja jälki ovat ihan eri luokkaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että ratsupiiska on täsmäase, sillä tavoittaa sellaisetkin paikat, joita ei tavallsella piiskalla uskalla hyväillä (esim. nännit tai alue haaroissa pallien alla). Tässä nyt ei jaksa odottaa milloin ilta tulee, koska nuo sienet on ensin laitettava jotenkin säilöön. Mutta sitten piiska heiluu ja heppa hirnuu! (Tänään on muuten Kreivittären vuoro olla sub).

Mustelmataidetta

Kreivittären mieltymys reisien piiskaamiseen tuottaa joskus jopa pelottavia tuloksia: mustelmat ja piiskan jäljet eivät enää ehdi parantua sessioiden välillä. Eteen onkin tullut pieni ongelma: työnantajan järjestämä saunailta. Mitä tehdä: kieltäytyä koko huvista (saunasta siis) vai olla kaksi viikkoa ilman ihanaa polttavaa kipua? Piiskasta on todellakin tullut meille niin luonnollinen ja itsestään selvä osa elämää, että pitemmän tauon pitäminen tuntuu seksuaaliselta väkivallalta.
Renki on kerrassaan kateellinen, kun ei saa nahkaansa yhtä vakuuttavia jälkiä. Olisin varmaan tosi ylpeä saunassa, eihän sitä kukaan kehtaisi kysyä, mutta moni varmaan arvaisi. Onko olemassa mustelmafetisismia? Jos ei, niin täällä se alkaa kehittyä. Itse nautin suunnattomasti, kun näen piiskan jälkien turpoavan silmissä Kreivittären reisien sisäpinnalla. Eräänlaista kuvataidetta sekin.
Tänään on luvassa Rengille rankempaa käsittelyä, Kreivitär on luvannut pukea renkinsä palvelustytöksi, kurittaa ja raiskata. Parasta mennä valmistautumaan ajoissa. Uudessa roolissa on myös opeteltavaa, katsotaan miten ensi kokeilu sujuu.
Köydet ovat jääneet muuton vuoksi vähemmälle huomiolle, sidonta kun vaatii niin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Naruja on kyllä hankittu, toivon mukaan päästään lähiaikoina kehittelemään uusia kuvioita.

Uusi elämä, uudet haasteet

Draamakuningatar mietiskeli tässä päivänä muutamana, mitä iloa voi repiä irti raapimisesta.

Meillä kun muuton aikana oli kaikki tärkeimmät tavarat monta päivää kateissa, niin jouduttiin jossain välissä turvautumaan vain siihen, mitä kädessä sattui olemaan, siis kynsiin. Kokemus tuntui ihan mukavalta, mutta Kreivittären kynnet eivät oikein pystyneet raapimaan kovin syviä uria Rengin parkkiintuneeseen nahkaan, niin että hyväilyn puolelle jäi.

Olemmekin pohtineet, että meidän on varmaan käytettävä eri välineitä eri rooleissa, koska Kreivittären valkoinen iho on huomattavasti herkempi, mutta kipukynnys jopa astetta korkeammalla. Varsinkin reisien sisäpinta on jatkuvasti mustelmilla. Mutta minkäs teet, kun Kreivitär käskee lyömään juuri sinne. Rengin nahkaan ei taas samoilla työkaluilla saa yhtä vakuuttavia jälkiä syntymään vai liekö sitten iskun voimassa koko salaisuus. Ei se naisen kädestä sittenkän yhtä terävänä lähde.

Nyt kun muutto on vihdoin ohi, voidaan pikkuhiljaa palata switch-pariskunnan normaalielämään, eli alkaa miettiä uusia alueita ja uusia välineitä. Eilen pidettiin ensimmäinen kunnon sessio uudessa kämpässä ja kokeiltiin Dressmanista pihistettyä nipistinhenkaria. Erittäin tehokas laite, pysyy taatusti siellä mihin on asennettu, ja koukun vuoksi siihen on helpo lisätä painoja sietokyvyn mukaan. Eilen ei ollut kamera sängyssä mukana, mutta lupaamme lähipäivinä esitellä laitteen.