Rohkeus elää

Juuri päättyneessä Maarit Tastulan juontamassa Seitsemännessä taivaassa Monika Fagerholm kertoi alkoholismistaan ja lausui yksinkertaisuudessaan hienoja ajatuksia.

Elämänhallinnasta on Fagerholmin mukaan muodostunut nykyihmiselle pakkomielle, elämässä pitäisi olla kalenteritonta tyhjää tilaa. Fagerholm on sitä mieltä, että elämässä ei ole tärkeintä onnistuminen tai epäonnistuminen vaan se, etä uskaltaa elää.

Tämä nainen ei kadu mitään, hän on uskaltanut elää, mutta siinä sivussa kirjoittanut myös hienoja kirjoja. On kiehtovaa kuunnella ihmistä, joka ei esitä mitään vaan on oma itsensä, tunnustaa ja hyväksyy heikkoutensa eikä ole katkera elämälle omista sekoiluistaan.

Yhteisö kutsuu!

Tänään tuli sähköpostissa ankara muistutus: jos emme ole aktiivisia Sidottuna-sivustolla, meidät erotetaan.

Neuvottelimme pikaisesti Kreivittären kanssa ja päätimme, että haluamme kuitenkin jatkaa. Nyt pitääkin välittömästi valita julkaistavat kuvat ja laittaa ne galleriaan muiden pervojen kommentoitavaksi.

Tuo yhteisö oli todella jäänyt vähemmälle huomiolle, ja samalla myös unohtui, että siinähän olikin hyvä foorumi, jolla kehtasi julkaista sellaisiakin kuva, joita ei oikein viitsinyt laittaa blogiin. Niin että tänään on luvassa mielenkiintoinen ilta: pervoilukuvien katselemista, tuunaamista ja valitsemista. Saadaan nähdä, missä vaiheessa piiskaa alka heilua. Työtkin on sopivasti saatu tältä päivältä päätökseen.

(Tosin viimeinen sessio oli vasta eilen, mutta se varmaan tekee vain hyvää, kun saa toistoa vielä kuumottaville reisille.)

Älykoneiden armoilla

Ärsyttäviä nuo nykyiset laitteet, kun ne on fiksumpia kuin omistajansa!
Pari viikkoa katseltiin Kreivittären kanssa television "kapeakuvanäyttöä", josta oli leikattu niin tekstitykset alareunasta kuin sivuistakin sen verran tavaraa, ettei kanavan merkkiä näkynyt. Kukaan ei ollut koskenut asetuksiin, mutta telkkari vain väitti että se näyttää meille 16:9 laajakuvaa. Olin jo kuumeisesti miettimässä, että korjaako kukaan nykyjään televisioita vai pitääkö ostaa uusi, kunnes muistin että viikonloppulapseni olivat DVD-elokuvia katsellessa saaneet jotenkin digiboksin johdon irti toosasta. Pistin sen silloin paikoilleen, ja hyvinhän se näytti elokuvaa levyltä. Mutta siinäpä meni jotkut hienot digiboksin säädöt sekaisin, ja se rupesi leikkaamaan kaikista tv-lähetyksistä vain 4:3-kokoista kuvaa ja sovittamaan sitä näyttöön. No, hyvä, jotenkin siis ihminen voitti tässä taistelussa älykoneen.
Seuraavaksi tulostin sanoi työsopimuksen irti. Se rupesi hylkimään kaikkia värikasetteja väittäen niitä tyhjiksi, rikkinäisiksi tai tunnistamattomiksi. Miten ihmeessä selität tuolle uppiniskaiselle laitteelle, että kasetti on kyllä oikea!? Sillä kun on oma järki eikä se toisten puheita kuuntele. Pakko oli mennä kauppaan kyselemään sellaista monitoimelaitetta, joka osaisi sen verran suomea, että sen kanssa voisi paitsi kommunikoida myös opettaa se laatikko lukemaan. Myyjä ei osannut vastata kysymyksiin, vaikka soitteli varmaan Kiinaan asti. Kukaan ei tunnu tietävän nykyjään, onko laitteessa sellainen ominaisuus, että se pystyisi skannaamaan tekstiä muokattavaan tiedostoon eli lukemaan. Kaikissa ohjeissa, tuoteselosteissa ja mainoslappusissa puhutaan vain kuvien tulostuslaadusta. Eikö kukaan enää tässä maailmassa käytä printteriä tekstin muokkaamiseen ja tulostamiseen?!
Kun tulin kotiin turhan reissun jälkeen, tulostimeni vikutti minulle vihreää silmää: se oli varmaan niin peloissaan siitä että joutuisi ongelmajätteeksi, että päätti sittenkin jatkaa yhteistyötä omistajansa kanssa.
Perkele että ne on älykkäitä!!!

Salattua erotiikkaa

Blogi on viime aikoina jäänyt vähemmälle huomiolle, liekö kevättä. Sitä odottaa niin, että kun merkkejä alkaa olla, niin masentuu eikä jaksa oikein mitään. Töitäkin pitäisi tehdä, mutta kun ei tarvitse mennä seitsemäksi tehtaaseen, niin niitä voi aina lykätä tuonnemmaksi.
Lainasin tässä joku päivä sitten Pirkko Saision Punaisen erokirjan (2003), kun se on jäänyt tuoreeltaan lukematta. Luulin sen jotenkin säväyttävän aihepiiriltään, mutta vaisuksi jäi lukukokemus. Kirja lienee kuitenkin aikalailla omaelämäkerrallinen, joten monet selvästikin faktaan perustuvat asiat seitsemänkymmentäluvulta melkein järkyttävät näin nykypäivänä. Saisio kertoo mm. siitä, miten teatterikoulussa paheksuttiin lesbosuhdetta, joka ei opettajien mielestä sopinut mitenkään tulevalle näyttelijälle. On kuitenkin muistettava, että homoseksuaalisuus oli vasta hiljattain poistettu Suomen rikoslaista. Myös vasemmistolaisuus tuomitsi homoseksuaalisuuden, koska vallankumouksellisen piti olla kaikessa uuden ihmisen esikuvana.
Saision jälkeen luin toista tuoreeltaan lukematta jäänyttä romaania, Juha Seppälän Ei kenenkään maata (2006) ja huomasin ihmeekseni että piippua polttava heteromies kuvaa seksuaalisuutta paljon elävämmin ja rohkeammin kuin Seta-aktiivina tunnettu lesbonainen:
”Siinä vaiheessa olisin vielä voinut palauttaa avioliittoni onnen tekemällä juuri niin kuin olisin halunnut: kiskomalla Liisan lieden ääreltä sänkyyn, asettumalla hakareisin hänen päälleen ja imettämällä hänelle paisunutta miehuuttani, nuolemalla tuon keski-ikäisen naisen karvaisen vaon paisuneita huulia ja nipukkaa niiden välissä.”
Jos himoa ja sen tyydyttämistä kuvailisi homo tai sadomasokisti, kirja pitäisi julkaista salanimellä. Kun Matti Mäkelä kirjoitti Rakkausromaaninsa (2006), hänen oli pakko naamioida se pamfletiksi, jossa sadomasokismista tehdään yhteiskunnallisesti vaarallinen synti.
Voiko siis toivoa lukevansa joskus suomalaisen kaunokirjallisen teoksen seksuaalivähemmistöistä, joka ei olisi pelkkä salanimellä julkaistu eroottinen romaani?

Piiskanpalvojien tervehdys

Blogin uudistaminen on venähtänyt sen vuoksi, että suojasää on vaikuttanut ihmeen kiihottavasti Kreivittären ja rengin seksielämään. Kaksi peräkkäistä sessiota ovat jättäneet kauniita jälkiä ja ihania tuntemuksia niin kehoon kuin mieleenkin. Ensimmäistä kertaa kokeilimme lääkärileikkiä, mutta se ei oikein onnistunut, vaikka valmistelut olivat hyvin harkittuja. Kreivittären puku oli niin häikäisevä, että kurja renki ei muistanut/jaksanut ottaa kuvia. Session tuloksena oli myös uusi tieto: anaalifistausta ei voi harjoittaa donna/sub –asetelmassa. Siihen tarvitaan niin paljon hellyyttä, että fistauksen vastaanottavan osapuolen kannattaa olla Domin roolissa, ja subin toteltava kaikkia käskyjä eikä missään tapauksessa toisin päin. Niinpä ankaran lääkärin suorittama pyllyn ”tutkimus” piti keskeyttää ja rangaista tottelematonta potilasta perinteisin keinoin.
Vastapalvelukseksi Kreivitär sai seuraavana päivänä kunnon löylytyksen, jota se niin kauan oli kerjännyt. Kuvia ympäripiiskatuista reisistä olemme kuitenkin julkaisseet jo ennenkin, niin että niistä tuskin on lukijalle paljon iloa. Se vain on meidän juttu: Kreivitär rakastaa polttavaa tunnetta reisissä session jälkeen, ja renki rakastaa ihailla ja hyväillä omin käsin tuottamia ruhjeita. Sen sijaan laitamme tähän kuvan naruleikistä ja pyydämme nyt lukijoita arvioimaan, onko tällainen kuva sopimaton kunnialliseen ja siveelliseen BDSM-blogiin.
Jatkossa on tarkoitus käsitellä myös muita asioita BDSM:n lisäksi, koska ei meidän elämä kulu pelkästään makuhuoneessa. Tekisi mieli jo nyt kommentoida kuskien lakkoa, mutta jätetään se lehtien yleisöosastojen tehtäväksi. Kalevalan päiväkin on jo ohi, niin että jätetään tällä kertaa myös järkeilyt suomalaisesta perinnekulttuurista. Mutta kulttuurilla ja eritoten kirjallisuudella (eikä pelkästään eroottisella) tulee olemaan tässä blogissa oma osuutensa. Toivottavasti se ei karkota rakkaita lukijoitamme. Yleensä kaikki kritiikki on tervetullutta, koska joka tapauksessa kirjoitamme tätä ihmisille, vaikka perverssi ekshibitionistinen nautinto olikin kaiken alku.